Etäluettavat vesimittarit

Etäluettavat vesimittarit tarjoavat ajantasaisemman ja tarkemman tiedon vedenkulutuksesta

Etäluettavat mittarit vievät vesihuollon 2020-luvulle

Digitalisointi on asia, jota harvemmin liitetään arkiseen vesihuoltoon. Tulevaisuudessa muun muassa vesilaskut muodostuvat digitaalisten ja etäluettavien vesimittarien tarjoamien tietojen perusteella.

Muun muassa monelle omakotiasukkaalle on tuttua käydä lukemassa vesimittarin lukema aika-ajoin, jotta tuleva veden tasauslasku saadaan kohdilleen vastaamaan oikeaa kulutusta. Tätä ennen asukasta on laskutettu arviolaskulla, joka on perustunut mahdollisesti aiempaan kulutukseen. Lähitulevaisuudessa yleistyvät etäluettavat mittarit poistavat jossain kohtaa arvioinnin ja tarjoavat tarkempaa dataa veden kulutuksesta. Täten myös laskut ovat tarkempia.

Paitsi laskutuksen puolesta, vedenkulutuksesta tullaan tulevaisuudessa uuden teknologian myötä saamaan tarkempaa tietoa niin vesilaitoksille, kuin asiakkaillekin.

– Kun järjestelmä on täydellinen, pystymme täsmällisemmin selvittämään esimerkiksi miten ja milloin vettä kuluu. Tasauslaskut tulevat jossain vaiheessa jäämään historiaan, koska laskutuksesta saadaan täsmällistä etäluettavien mittarien tulevaisuudessa tarjoaman datan perusteella, kertoo lähes päivittäin etäluettavien mittarien kanssa työskentelevä Kangasalan Veden verkostopäällikkö Sami Virkajärvi

Kangasalan Vesi siirtynyt etäluettaviin mittareihin pikkuhiljaa – Koronavirus keskeytti mittarien vaihdot

 Kangasalan Veden alueella mittareita on vaihdettu vanhoista uusiin etäluettaviin mittareihin normaalien kausivaihtojen yhteydessä. Vesimittarit uusitaan kohteisiin normaalisti kymmenen vuoden välein. Vaihto ei aiheuta asiakkaalle muita toimenpiteitä, kuin oven aukaisun asentajalle. Uudisrakennuksissa etäluettavat mittarit asennetaan kohteeseen heti alussa.

– Tällä hetkellä meidän asiakkaista vähän toista sataa, on etäluettavien mittarien piirissä, mutta tavoite on lisätä näitä 500-600 mittarin vuositahdilla. Emme ole ainoa vesilaitos, jonka käytössä näitä on. Muutama vuosi sitten ryhdyimme kokeilemaan etäluettavia mittareita. Keskisuuret laitokset lähtivät hankkimaan etäluettavia mittareita isommin, mutta me lähdimme vähän eri tavalla liikkeelle. Varovainen liikkeellelähtö on ollut järkevää, sillä jo tässä ajassa järjestelmien kehitys on ollut huimaa, kertoo verkostopäällikkö Virkajärvi.

Tällä hetkellä mittareiden vaihdot uusiin on jäädytetty osana Kangasalan Veden toimia koronaviruksen leviämistä vastaan. Ajatuksena on välttää tarpeettomat ihmiskontaktit. Vikatilanteissa mittarit luonnollisesti vaihdetaan, mutta kiireettömissä tapauksissa vaihto siirretään tulevaisuuteen.

Etäluettavat mittarit kuluttajan apuna – Tulevaisuudessa varoitukset ja muistutukset mahdollisia

Tulevaisuuden teknologian avulla etäluettavat mittarit ja niiden tarjoama tarkka ja ajantasainen data voivat tarjota asiakkaille mahdollisuuksia saada muistutuksia tai varoituksia, jotka voivat säästää asiakkaalta pitkän pennin.

– Periaatteessa tulevaisuudessa on mahdollista, että rakennuksessa oleva vesivuoto voidaan saada nopeasti selville, jotta mahdolliset toimet vahinkojen ehkäisemiseksi voidaan aloittaa. Tällöin hälytyksen asiakkaalle voi tehdä mittari, tai sen mahdollinen käyttöliittymä. Myös mittarien vaihdosta pystytään tilaamaan muistutus 10 vuoden päähän, jolloin asiakas voi tilata meiltä vaihdon.