Lamminrahka

Vehreän Lamminrahkan eteläosassa juoksee jo niin vesi kuin ihmisiäkin

Lahdentien varrelle, Tampereen ja Kangasalan rajamaille rakentuva Lamminrahkan alue on kehittynyt pitkälle sitten vuoden 2020, jolloin kunnallistekniikan, kuten vesihuollon ja katujen, rakentaminen alkoi.

Alueen ensimmäinen osa, niin kutsuttu eteläosa, on kasvamassa kohti täyttä kukoistustaan. Vesilaitoksen osalta ensimmäinen vaihe on otettu käyttöön viime vuoden puolella ja verkosto rakennettu alueen asukkaita palvelemaan.

”Keväällä 2020 alkanut eteläisen asemakaava-alueen vesihuollon rakentaminen valmistui alkuvuonna 2023. Vesihuoltojohtoa rakennettiin yhteensä noin 18 kilometriä. Lisäksi jätevedenpumppaamoita tehtiin kolme”, Kangasalan Veden Sami Virkajärvi

Toimivan vesihuollon ja katurakentamisen lisäksi eteläosan korttelit ovat saaneet täytettä kerrakseen. Isoimmat korttelialueet ovat kaikki varattuja. Yhdessä kerrostalossa asutaan jo, ja muutamia valmistuu vielä loppuvuoden aikana. Myös pien- ja omakotitalojen osalta alue täydentyy talo talolta.

Lamminrahkan Rissonkadun rakentamisen alkuvaiheen ilmakuva

Lamminrahkan Rissonkadun ilmakuva länteen, kun katu valmiina

Viimeisimpänä merkkipaaluna alueelle valmistui elokuussa lähes 800 lapselle sopiva koulukeskus. Sen viereen on rakennettu näyttävä, viimeistelyä vaille valmis liikuntapuisto, joka tarjoaa monipuolisen liikuntapaikkakokonaisuuden sekä alueen asukkaille että koululaisille.

Koulun vieressä sijaitsevaan keskustakortteliin haetaan paraikaa rakennuttajaa, joka valitaan vuodenvaihteen jälkeen. Keskustakorttelissa asukkaita tulee palvelemaan muun muassa oma lähikauppa.

Kolmessa vaiheessa valmiiksi

Lamminrahkan rakennusprojekti etenee kaikkiaan kolmessa vaiheessa: eteläosa, pohjoisosa ja itäosa. Eteläosa on nyt kaupungin puolesta valmis. Se etenee rakennuttajien ja rakentajien tahtiin.

Pohjoisosan kaava on tarkoitus hyväksyä loppuvuoden 2023 aikana, jotta kunnallistekniikan työt, kuten vesihuollon täydentäminen, ja urakointi pääsevät alkamaan ensi vuonna. Itäosan rakentamista ei ole vielä aloitettu, mutta alueelle tehtiin heti Lamminrahka-projektin alkuvaiheessa yleiskaava. Asemakaava odottaa vielä piirtämistä ja projektin aloitus aikataulutusta.

”Tavoitteena on, että 2040-luvulle tultaessa Lamminrahka on 8 000 – 11 000 asukkaan kaupunginosa”, Lamminrahkan projektipäällikkö Tea Jylhä

Lamminrahka: luonnonläheinen aluekehittämisen aarre

Sympaattinen, pikkukaupungiksikin kutsuttu Lamminrahka on Tampereen seudun merkittävimpiä aluekehityshankkeita. Myös Tampere on antanut siihen tukeaan kehittäessään samaan aikaan naapurissa sijaitsevaa Ojalan aluetta. Vehreiden asuinalueiden lisäksi alueella on potentiaalia mahdollistaa merkittävä määrä työpaikkoja tulevaisuudessa.

Lamminrahka sijoittuu loistavien ulkoilumahdollisuuksien ytimeen. Lännestä aukeaa Kauppi-Niihamaa, idästä Kirkkoharju ja pohjoisesta Aitovuori. Alueelta pääsee suoraan kiinni Tampereen seudun ulkoilureittiverkkoon, jossa reittejä on käytettävissä jopa 200 km.

”Kestävä elämäntapa, luonnonläheisyys sekä ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet ovat olleet alueen lähtökohtia – ja samaan aikaan vetovoimatekijöitä. Käytännössä heti alueen asukkaiden kotiovelta aukeavat loistavat ulkoilumaastot, mikä voi edistää asukkaiden liikunnallista elämäntapaa”, Jylhä kuvailee.

Alueelle rakennettu uusi liikuntapuisto tukee Kangasalan kaupungin kaupunkistrategiaa luomalla uusia liikunta- ja harrastuspaikkoja kaupunkilaisten hyvinvoinnin tueksi. Lisäksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Lamminrahkan liikuntapuiston rakentamiselle valtionavustuksen.

Olivatpa käytössä sitten oma auto tai julkisen liikenteen välineet, alue on hyvin saavutettava ja sitä on kehitetty rakentamisen edetessä. Autolla Lamminrahkaan pääsee nousemaan suoraan Lahdenväylältä ramppia pitkin molemmista suunnista. Lisäksi alueelle kulkee linja-autoja, ja yhteyksiä tullaan alueen kasvamisen myötä vielä lisäämään. Voi olla, että matka Lamminrahkaan taittuu tulevaisuudessa myös ratikalla – siihenkin valmistaudutaan.

 

Katso alta Lamminrahkan esittelyvideo.