Opettavainen vuosi 2021 – kiitos asiakastyytyväisyys­tutkimukseen osallistuneille

Kulunut vuosi ja poikkeusajat ovat opettaneet kasvavaa ja kehittyvää Kangasalan Vesi -liikelaitosta. Samalla merkittävät hankkeet, kuten Lamminrahkaan rakentuva iso asuinalue ja Sulkavuoren jätevedenpuhdistamo, ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti.

Liikelaitos toteutti tänä vuonna myös kahden vuoden välein tehtävän laajan asiakastyytyväisyystutkimuksen, jonka avulla on jälleen saatu kerättyä arvokasta palautetta alueen asukkailta toiminnan kehittämiseen – kiitos.

Mukavia lukuhetkiä uusimman Solinan parissa!

Kangasalan Vesi -liikelaitoksen toimitusjohtaja Antti Kytövaara

ASIAKASPALVELU & TYYTYVÄISYYSTUTKIMUS

Vesilaitoksen asiakaspalvelu nyt entistä tietoturvallisempaa – asiakastyytyväisyystutkimuksesta kerättiin jälleen arvokasta palautetta

Kangasalan Veden asiakaspalvelua kehitetään jatkuvasti yhä sujuvampaan ja laadukkaampaan suuntaan, nyt mukana on myös Suomi.fi-palvelu.


 

Lentolankujan saneeraus

Lentolankujalla siirretään sekä uusitaan vesi- ja
viemärijohtorunkolinjat

Maanrakennus Ahti Virtanen Oy huolehtii Lentolankujalla käynnissä olevasta vesivuotosaneerauksesta. Kommunikointi on kaiken A ja O.


Vesi- ja viemäriverkoston kunto

Vesi- ja viemäriverkostojen saneeraustarve kasvussa – valtakunnallinen haaste

Vesi- ja viemäriverkostojen laajamittainen ja kasvava saneeraustarve on valtakunnallinen haaste. Vesilaitoksella apuna moderni verkkotietojärjestelmä.

Viettoviemäreiden savutus

Huoltamisen ja kunnostamisen tehokoe

Savutus on mitä oivallisin apuväline, kun maanalaista verkostoa tulee huoltaa ja kunnostaa.


Aurinkovoimalan rakentaminen

Kohti puhtaampaa energiantuotantoa

Vesilaitos on käynnistänyt aurinkovoimalahankkeen, jonka on tarkoitus valmistua vuoden 2021 lopussa.


Töissä vesilaitoksella

Yli 20 vuoden kokemuksella

Jyrki Heikkinen tietää kuinka toimia, mikäli vikoja ilmenee.

Lyhyesti


Pysy ajan tasalla vedenjakelun häiriöistä tekstiviestijärjestelmän avulla


Viemäriin kuuluvat ja kuulumattomat asiat


Yhteystiedot


Arkisto

Asiakaslehti 2022

Asiakaslehti 2021

Asiakaslehti 2020

Asiakaslehti 2019

Asiakaslehti 2018