Kun viemme lapset hoitoon päiväkotiin, menemme moikkaamaan ikääntyneitä vanhempiamme hoitokotiin tai käymme ripsihuollossa, emme ehkä tule ajatelleeksi, että tilat ja niiden sisäilma sekä hygienia ovat tarkkaan valvottuja viranomaisen toimesta. Terveystarkastajan tehtävä on asettua tiloja käyttävän ihmisen asemaan tarkastusta tehdessään.
– Esimerkiksi päiväkodissa konttaamme tiloja läpi lapsen näkökulmasta ja tutkimme, että tilat ovat suunniteltu turvallisiksi ja toimiviksi, Tampereen kaupungin terveystarkastaja Mira Luodelahti kertoo.
Terveystarkastajan työ on vastuullista, mutta myös itsenäistä ja joustavaa. Ihmisten auttaminen tässä työssä mukavinta.
-Mira Luodelahti, terveystarkastaja
Kaikissa näissä tiloissa käytetään myös vesilaitoksien vettä, joka vesilaitosten itsensä lisäksi myös terveystarkastajan hyväksi toteamaa. Luodelahti valvoo vesilaitoksien lisäksi esimerkiksi uimahalleja, kauneushoitoloita ja kouluja. Terveystarkastajan työ on vaihtelevaa ja työpäivän aikana saa liikkua sekä luonnossa, erilaisissa rakennuksissa sekä olla tekemisissä ihmisten kanssa.
– Tässä työssä on tärkeintä osata hypätä monenlaisiin saappaisiin. Valvontakohteet vaihtelevat täysin eri maailmoihin työpäivän aikana, on osattava eläytyä erilaisiin ympäristöihin. Tässä työssä täytyy myös osata käyttää nenäänsä, sillä tutkimme myös sisäilmaa. Tämä työ ei ole täysin siisti sisätyö, kaikenlaista voi tulla vastaan, Luodelehti sanoo.
Hanasta tulevan veden laatua tutkitaan todella paljon ja todella usein, tutkimuksen määrä saattaa yllättää. Kangasalan veden kaikki veden laatuun liittyvät tulokset tulevat viikoittain meille ja me raportoimme ne vuosittain Valviraan, joka vie tulokset EU-tasolle asti tiedoksi. EU:ssa dokumentoidaan ja vertaillaan maakohtaisesti, miten hyvin talousvettä tutkitaan missäkin maassa, luodelahti kertoo.
Vesilaitoksen asiantuntijat vastaavat veden laadusta, me autamme lakimuutosten ja suunnittelun kanssa, miten hanasta tuleva vesi pysyy hyvälaatuisena jatkossakin
– Mira Luodelahti
Vaihtelevasta työnkuvasta huolimatta terveystarkastajan työ on harvan nuoren tähtäimenä työelämässä, sillä työ tulee näkyväksi yleensä vain silloin, kun tapahtuu jokin terveyttä uhkaava poikkeustilanne. Yli 10 vuotta terveystarkastajana työskennellyt Luodelahti päätyi työhönsä itsekin sattuman kautta opintojen jälkeen.
– Työhön kuuluu näytteidenoton aikataulujen eli valvontaohjelmien suunnittelua, näyttöönottoa ja neuvontaa. Tällä työllä on todella merkitystä, sillä valvomme sitä, että kaikilla olisi turvallinen ympäristö elää, Luodelahti sanoo.
Kangasalan Veden laitosmies Tommi Alaräisänen (vas.) toimittaa säännöllisesti Raikun vesilaitoksen vesinäytteet KVVY:n laboratorioon Tampereelle tutkittavaksi.
Loppuvuodesta 2019 Luodelahti ja Kangasalan Veden Mauno Annala istuivat saman pöydän ääreen päivittämään viisivuotista valvontaohjelmaa. Valvontaohjelmassa määritellään esimerkiksi näytteiden ottamisen ajankohdat ja paikat. Terveystarkastajan rooli vesilaitoksen arjessa on neuvoa-antava ja ohjaava.
– Valvontaohjelma päivitetään viiden vuoden välein, jotta ohjelmassa olisi huomioitu lakimuutokset sekä vesilaitoksen ja verkoston mahdolliset muutokset. Valvontaohjelmaa päivitetään tarpeen vaatiessa myös useammin, jos vesilaitoksen muutokset ovat merkittäviä. Esimerkiksi jos aiemmin on otettu näytteet keväisin jossain vesilaitoksella, niin seuraavat viisi vuotta otetaankin näytteet syksyllä. Näin saadaan monipuolisemmin tietoa vedenlaadusta pitkällä aikavälillä. Asiantuntijuus on vesilaitoksilla kuitenkin näissä asioissa, Luodelahti sanoo.
Kyllä maistuu. Vesi on keskiarvoltaan oikein hyvää sekä laadullisesti, että maun puolesta, Mira Luodelahti sanoo.