Töissä vesilaitoksella

”Kyllä siellä montun pohjalla kävi mielessä, että nytkin joku käänsi kylkeä lämpimän peiton alla…”

Valtavan montun reunalla seisoo kaivinkone ja Kangasalan Veden verkostoasentaja Matias Nokkonen. Autoliikenne on ohjattu kulkemaan hieman syrjemmältä työmaan ohi. Ihmiset kiirehtivät töihin lievää ylinopeutta, kun Matias tarkastelee montun turvallisuutta ja päättää aloittaa työt kaivannon pohjalla.

Verkostoasentaja tietää, miten uudet putket asennetaan ja korjaa tarvittaessa myös vuotavat ja rikki menneet putket. Verkostoasentajan ammattitaitoa tarvitaan eniten silloin, kun putki vuotaa maastossa tai jotain suunnittelematonta tapahtuu. Jos tarve vaatii, verkostoasentajat työskentelevät silloinkin, kun muut nukkuvat.  Yhtä keikkaa Matias ei hevin unohda, siitä lisää myöhemmin…

 

Millaista on työskennellä vesilaitoksella?

 Oikein mukavaa, tämä on tärkeää työtä. Olen ollut töissä täällä nyt kaksi vuotta. Kesäisin meitä työllistää eniten saneeraustyömaat ja putkien huoltotyöt. Talvella teemme ennaltaehkäisevää työtä, kuten putkistojen huuhtelua ja putkien sulatuksia. Päivystämme vuoroissa läpi vuorokauden putkirikkojen varalta. Liikumme yleensä työparin kanssa. Oman työparini kanssa olemme tehotiimi, täydennämme hyvin toisiamme. Minä olen esimerkiksi todella pitkä mies ja yletän kaivannon reunalta kurottamaan työkaluja helposti, mutta esimerkiksi vesimittarit ovat joskus niin ahtaissa paikoissa, että sinne en mahdu. Silloin työparini sujahtaa vaihtamaan mittarin.

Mikä on supervoimasi?

Rauhallisuus. En ole se tyyppi, joka nostaa ensimmäiseksi kädet pystyyn.  Varsinkin vanhoilla asuinalueilla saa kaivaa usein monesta kohtaa, ennen kuin putken paikka löytyy. Siinä saa olla pitkä pinna, ettei ärräpäät lentele. Se saattaa ulkopuolisesta vaikuttaa siltä, että miksi ei tapahdu mitään näkyvää, kun pyöritään vain ympyrää ja kaivellaan. Nyt putkien sijainnit määritellään tarkasti koordinaatistoon ja jokaisesta työvaiheesta otetaan kuvat kännykällä ja lähetetään toiminnanohjausjärjestelmään. Myös varastojärjestelmämme on älykäs nykyään ja vahtii, että venttiileitä ja muita tarvikkeita on varastossa tarpeeksi. Verkostoasentajan työ tulee tulevaisuudessa helpottumaan, vaikka ei niin rauhallinen kaveri olisikaan.

Mikä haastaa ja palkitsee työssä?

Paukkupakkaset ja kesähelteet haastavat ulkotyössä. Lisäksi vanhan verkoston saneeraus haastaa vielä jonkin verran, kun putkien ja liitoskohtien dokumentointi on hyvin karkealla tasolla sen ajan asiakirjoissa. Yksi keikka ei unohdu varmaan koskaan. Päivystimme toimitusjohtajamme Antti Kytövaaran kanssa, kun hälytys putkirikosta tuli yhtenä talviyönä. Seisoin pimeydessä lähes 30 asteen pakkasessa kaivannon pohjalla, kun putki vuoti maastoon solkenaan. Työkalut jäätyivät montun pohjalle maahan kiinni ja märät kintaat kädessä pienien muttereiden asettelu oli haasteellista. Kun vaihdoin työkalua, jouduin hakkamaan siitä aina ensin jäät irti. Lämpimän peiton alta heränneet kaupunkilaiset saivat aamulla vettä normaalisti, sillä sain vuodon korjattua. Silloin tuli olo, että tällä työllä on aidosti merkitystä.