Suunnistajien vuoden päätapahtumaan kokoontui tänäkin vuonna lähes 20 000 suunnistajaa. Jukolan viehätys perustuu järjestäjien mukaan tasa-arvoiseen lähtöasetelmaan: maailman huiput ja kuntoilijat suunnistavat samat radat. Kangasalan Vesi järjesti kisapaikalle vedenjakelupisteet. Kangasalan hanaveden makuun ollaan omassa kaupungissa tyytyväisiä, joten päätimme kysyä myös ympäri maailmaa tulleilta kisailijoilta, miten vesi heille maistui.
-Vesi on sopivan lämpöistä, ei liian kylmää. Oikein hyvä sponsorointikohde, tätä kuluu! toteaa Riihimäen Suunnistajia edustava Anja Mäkelä.
-Ihan hyvää. Hyvä, ettei vesipisteessä ole märkää, kun rakennelma on tehty niin, ettei vesi valu tielle, Jaakko Liukkala Hauhon Sisusta kehuu.
Ihan OK, tuumivat Ulricehamns OK:n Christian Arnesson ja Erik Nilsson Simkovics yhteen ääneen maistellessaan Kangasalan vettä hymyssä suin.