Eniten asukkaat toivovat meiltä, että vettä tulee hanasta ja se on hyvän makuista ja turvallista juoda. Veden laadun varmistaminen on meidän tärkein tehtävämme. Katso mitä vesilaitoksella tapahtui vuonna 2019!
Tänä vuonna VRT kävi läpi kaikuluotaimen avulla Kangasalan vedenalaisen putkiverkoston ja tuotti tulokset helposti luettaviksi 3D-aineistoiksi. Korjaustarpeet on nyt kartoitettu ennätysajassa ja samalla tallennettu putkien paikat sentilleen kohdilleen ensimmäistä kertaa.
Kun viemme lapset hoitoon päiväkotiin, menemme moikkaamaan ikääntyneitä vanhempiamme hoitokotiin tai käymme ripsihuollossa, emme ehkä tule ajatelleeksi, että tilat ja niiden sisäilma sekä hygienia ovat tarkkaan valvottuja viranomaisen toimesta.
Kangasalan hanoista juokseva vesi on kaupunkilaisten mielestä hyvän makuista. Tämä selvisi teettämästämme asiakastutkimuksesta, jossa tiedusteltiin kouluarvosanoin mielipiteitä vesilaitoksen veden laadusta ja asiakaspalvelusta.
Verkostoasentaja tietää, miten uudet putket asennetaan ja korjaa tarvittaessa myös vuotavat ja rikki menneet putket.
Kangasalan vesi goes digi!
Nykyaikaiset ja älykkäät järjestelmät auttavat valmistamaan puhdasta ja raikasta talousvettä nyt myös Kangasalalle.
Kangasalan Vesi järjesti kisapaikalle vedenjakelupisteet. Kangasalan hanaveden makuun ollaan omassa kaupungissa tyytyväisiä, joten päätimme kysyä myös ympäri maailmaa tulleilta kisailijoilta, miten vesi heille maistui.