Pääkirjoitus

Yhteistyöllä jatkuvuutta:
yhdessä mahdollistamme laadukkaan vedenjakelun myös tulevaisuudessa

Viime vuonna juhlimme 70-vuotista taivaltamme. Tänä vuonna taas olemme suunnanneet katseet tuleviin vuosiin, joiden aikana haluamme edelleen varmistaa Kangasalan vedenjakelun sujuvuuden ja huolehtia veden laadusta – samalla kokonaisuutta kehittäen.

Jatka lukemista täällä.

 

Antti Kytövaara

toimitusjohtaja, Kangasalan Vesi -liikelaitos

Luontokin kiittää vesilaskun maksajaa – pintaa syvemmällä

Vesimaksulla asukkaat saavat enemmän kuin raikasta vettä suoraan koteihinsa. Vesilaitoksien tehtävänä on laadukkaan talousveden toimittamisen lisäksi huolehtia jäteveden johtamisesta puhdistettavaksi. Toimivan vesihuollon taustalla tapahtuu paljon, jotta se pysyy kiitettävällä tasolla – sujuvana virtana kotitalouksien hanoihin ja viemäreitä pitkin eteenpäin jatkokäsittelyyn.


Saneerauskohde

Ympäristöä säästävää menetelmäsaneerausta Herttualassa – ”Työ tehdään asukkaita varten”

Kangasalan Herttualan alueella on ollut käynnissä saneeraus, joka kohdistuu ennen kaikkea alueen vesiputkiin. Projekti aloitettiin kesäkuun toisella viikolla, ja se valmistui marraskuussa. Alueen saneerauksessa käytettiin menetelmäsaneerausta, jossa isolta aukikaivuulta vältyttiin.


Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen

Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen: tonttien jakaminen ja täydennysrakentaminen

Kangasalan kaupunkistrategian ja maapoliittisen ohjelman tärkeimpiä painotuksia on yhdyskuntarakenteen tiivistäminen joukkoliikennekäytävien varrella. Tiivistämisellä korttelialueiden sisäistä rakentamistehokkuutta pyritään nostamaan. Tämä mahdollistaa kaupungin kasvun sekä asukkaiden, työpaikkojen ja palvelujen lisääntymisen viheralueet säilyttäen.

Lamminrahka

Vehreän Lamminrahkan eteläosassa juoksee jo niin vesi kuin ihmisiäkin

Tampereen ja Kangasalan rajamaille rakentuva Lamminrahkan alue on kehittynyt pitkälle sitten vuoden 2020, jolloin kunnallistekniikan, kuten vesihuollon ja katujen, rakentaminen alkoi. Alueen ensimmäinen osa, niin kutsuttu eteläosa, on kasvamassa kohti täyttä kukoistustaan.


Kinkkurasva

Viemäreiden vihollinen jouluna: paistorasva – älä laske paistorasvaa viemäriin!

Viemäri on viimeinen paikka, johon jouluiset paistorasvat tulisi laskea. Rasvan päätyessä viemäreihin ne eivät välttämättä enää vedä ja putket voivat tukkeutua. Lue miten rasva tulisi kierrättää oikein.

Lyhyesti

Vedenjakelun häiriötiedot tekstiviestillä suoraan puhelimeesi


Mitä viemäriin?


Yhteystiedot

Asiakaspalvelu 2023


Solina 2023 kansikuva

Arkisto

Asiakaslehti 2022

Asiakaslehti 2021

Asiakaslehti 2020

Asiakaslehti 2019

Asiakaslehti 2018